lauantai, 22. huhtikuu 2006

lauantai, 220406

"Jossain vaiheessa kaikki särkyi. Olen etsinyt tuota kohtaa siitä lähtien. Nauru päättyi, ja tilalle tuli vaivautuneisuus ja hiljaisuus. Avoimuus katosi, ja tilalle kasvoi pinnallisuus. Puhuttiin säästä ja kaikesta muustakin tyhjästä. En käsitä, mitä tapahtui. Se olisi pitänyt selvittää silloin."

tämäkin päivä ohi. samalla lailla kuin kaikki muutkin. tavallista, normaalia, tasapaksua elämää. sitäpaitsi valitsin lopulta sen mummolan, öisten pohdintojen jälkeen. kuulin kuitenkin jälkeenpäin heidiltä, että roope oli ollut vallan ihana soittaessaan. mun pieni entinen riparilaiseni, oisin niin tahtonut nähdä sen lavalla! pakin pikkuinen. ehkä sen aika kuitenki tulee viel, ko on poika niin innoissaan että tuskin musiikista luopuu. ja sitä paitsi, oli ihan kiva käydä moikkaamas mummoa ja pappaakin. mummo on muuttunut ihan pieneksi, niin hento ja heiveröinen. muutenkin alkaa olla jo vähän hukassa; etsii kahvikuppia jääkaapista ja puhuu lähes kuiskaten. onneksi mummolla on kuitenkin maailman paras mies! pappa täyttää kohta kaheksankymmentä ja on niin terästä vielä. väittää muka menneensä jo huonoon kuntoon, ja pah. mun pappa on urhein.

illan pelasti kuitenkin viesti ellulta; se tarvitsee huomena apua kun meijän ensimmäisillä pienillä on konfirmaatio. aaww, ehdottomasti menen auttamaan! ehkä jotain kolehdin keräämistä? ihan sama. voin kuitenkin sillä olla jo avuksi, ja sitä paitsi, näen sitten koko sen konfirmaation. voin olla siellä niitä lohduttelemassa, kun panikoivat juuri ennen h-hetkeä. tää kaikki tosin edellyttää rikollisen aikaista heräämistä näin sunnuntaiaamuksi mutta paff, siitä ei pidetä. jesjes! täytyy mennä ettimään kohta jotain kivaa päällepantavaa. ehkä taiteilen myös muutaman kortin, villelle ja petelle. ainakin.

fiilis parempi. jopa hyvä. vau! tästä on hyvä jatkaa. :)

 

♪ korento - kaksi hylkyä ♪

lauantai, 22. huhtikuu 2006

perjantai (vaihtuikin juuri nyt lauantai), 220406

johan siitä melkein viikko onkin ku viimeks kirjoittelin. nooh, tuskin se nyt niin tarkkaa on.

eikä sen viikon aikana ole paljoakaan ehtinyt tapahtua. niin tylsää, niin tylsää! illat on menneet kotona istuen; täyttäen sudokua ja katsellen salkkareita. eli elämääkin on? mh. tänään sentään oli kivaa, ainakin osittain. olin illan niin ihanien ihmisten kanssa, että väkisinkin unohtui surut ja murheet. kaikkein kivointa oli se, että yhtenä ohjelmanumerona oli kaikkien kehuminen. yksitellen mentiin eteen ja jokaisesta sanottiin jotakin hyvää, rehellisesti. tuli hetkellisesti sellainen tunne, että ehkä musta pidetään sittenkin. vaikka itsestään löytää niin helposti niitä huonoja puolia, tänään etenkin olen ajatellut niitä erityisen paljon. mutta lämmittääkö se mieltä, että kuulet lähes kahdeltakymmeneltä ihmiseltä "kiva, hauska, söpö"? ehkä joku heistä tarkoitti sitä, joku ei. ken tietää. mutta toki tuli kaikkea muutakin, ja se tuntui hyvältä. odotan vappua, samalla porukalla.

on muutenkin vähän hämmentynyt olo kaikesta ;< en oikein tiiä. mitään. onneksi on koko viikonlopuksi ainakin jotain tekemistä, ei tarvi olla yksin niin paljon ja mietiskellä. ja onneksi, voi onneksi näyttää nyt siltä että elämä hymyilee ihanihan vähän! oon menossa helsinkiin 28pvä, vernalle yöksi. toivottavasti saan heidin vielä mukaan <3 samalla tapaisin myös pyryn, joka olisi ihan kaikken mahtavinta. odotan niiiin kovasti! pe-la hesassa, su-ma rakkaiden kanssa kaukana kotoa. tällä hetkellä en parempaa voisi toivoa. kiitos teille jotka tän mahdollistatte, kiitos niin paljon. :)

huominen on vielä mysteeri, mulla on kaks vaihtoehtoa. joko vietän sen päivän heidin kanssa, eli ensin mennää jyränkölän kevätjuhlaa kattomaan ja sielt sit pleissille ku bändit soittaa. tai sitten meen äidin kanssa mummolaan ja naapuriin. normaalit ihmiset valitsis kyllä ton ekan vaihtoehdon, mutta toisaalta mummolla on kuitenkin synttärit. ja tänään kun äiti ja jope oli käynyt siellä niin se oli melkein itkeny ilosta. sitäpaitsi kuulin ettei mummo ole hyvässä kunnossa, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan... pelokkaina kaikki odottaa. tahtoisin nyt kuitenkin viel auttaa ja olla mummon kanssa ku siihen on mahdollisuus.

nohmm, uskoisin että kaikki selviää. yleensä kun yön yli nukkuu niin heti tuntuu paremmalta. niin kuluneelta ku toi tuntuukin...

suunta ei voi olla kuin ylöspäin.

 

anna eriksson - iso ikävä

sunnuntai, 16. huhtikuu 2006

sunnuntai, 160406

huokauuss! oon ihan poikki ja väsynyt. niskat on kipeet ja haukotuttaa. johtuneeko lie siitä, että olin tänään lähes neljä tuntia mökillä pihatöissä? mahdollisesti. ja itse asiassa, lähes koko tuon ajan olin vain vahtimassa tulia, koska poltettiin roskia ja risuja. jotenkin on sellanen fiilis, ettei tuosta mökin kunnostamisesta tule mitään. toki isä ja veli sitä ahkerasti tekee, ja edistytty on jo nyt, mutta kuitenkin. kun kesäloma alkaa, missä vaiheessa se silloin on? pääseekö sinne kavereiden kanssa hetkeks rentoutumaan, ennenkö kesätytöt alkaa. nooh, sen näkee sitten :)

nyt on käyty saunassa ja olisin jo melkein valmis menemään unille. sitä unta kyllä tarvitsisinkin, tänään oli aikainen herätys sen mökille lähdön takia.. ja tahtoisin huomena vielä pysyä hereilläkin, koska on varmaan paljon kivaa tekemistä! ainakin yks koulujuttu pitäs tehdä, kirjoittaa äidinkielen mielipidekirjoitus. miksei oo yhtään fiilistä siihen? mmmrh. ja huomena näen veikatenkin jossua, liisaa ja marjoa. aijniin, ja tuukkakin on huomena heinolassa. tosin se on kuitenkin uninen ja enkä muutenkaa tiiä nähääkö, nijooo.. mutta tytöt ainakin, toivottavasti. :)

hmhm dodiiin.. mutta jospa nyt vielä yhden sudokun sais aikaan, ja sit vois sulkeutua omaan huoneeseen. kirjoitella kirjettä, ja sillee. ja isi vois ensin laittaa ihmelääkettä niskoihin, sattuu niin kovasti auau!

palaillaan.

torstai, 13. huhtikuu 2006

torstai, 130406

moi.

kuten jotku saatto huomata, ni tyhjensimpä tossa aikani kuluks koko blogin. oli ihan vanhoja juttuja, jotka oli kaiken lisäks ihan tyhmiä. nyt alotin uudellee, vähän säännöllisemmin kirjottelee!

on menossa pääsiäisloma. tyhmää. torstai, perjantai, lauantai, sunnuntai, maanantai. mitä keksin kaikille noille päiville tekemistä? olin suunnitellu ulkoilua ja yksien housujen uudistamista. tämän päivän aikana oon ehtinyt jo ulkoilla kaikkien noiden muiden päivien edestä; oon pyöräilly, pelannu pikkusiskon kanssa sulkkista, diabolotellu ja riehunut suosikkikoira venlan kanssa ulkona. käytiin myös mökillä, ja sielläkään en tehnyt mitään muuta kuin ollut ulkona. housut enää jäljellä, tekeminen alkaa loppua! mräyh.

eikä tilannetta pahemmin helpota edes se, että kaikki tärkeimmät ystävät on jossakin kaukana. opri ja hevitytöt jossakin poissa, tosin onhan marjo täällä :) ja tuukkakin laskettelemassa. tulis jo takas. sen lisäks ymmärsin, ettei jossulla ole kauheen hyvä fiilis. tahtoisin et pidettäs äkkii taas meijän tyttöjen ilta, niin olis helppo puhua kun tietäs et siellä on lauma ystäviä jotka jaksaa kuunnella. tahtosin toivottaa jaksamisia, mutta tiedän ettei se paljon tässä tilanteessa lohduta... toivotan sitä silti <3.

 

stella - suloinen